Hevosaiheinen kakku



Tämä hevosaiheinen kakku tuli kaverilleni syntymäpäiväksi. Sain vapaat kädet toteutukseen ja koska kaverillani on ihana hevonen, aihe tuli siitä. Silloin oli vielä kesä, niin kukkaset kuului tähän myös. Tuo kaverini hevonen muuten kerran oli meidän kohdalla laittanut jarrut päälle ja tahtonut välttämättä köpötellä meidän pihaan. Vaikka maalla asutaan ja hevosia kulkee päivittäin ohi niin harvemmin niitä saa kylään saakka. Ihana heppa, eikö?! 

Olen saanut kamalan päähänpinttymän tuosta ristipistohommasta, tahdoin sitä ehdottomasti tähänkin kakkuun jollain tapaa tuoda. Selasin googlen kuvahaulla monta kertaa kunnes eräs ilta löysin kakkuun sopivan täydellisen mallikuvan. Mustilla pisteillä kuva korostuu erittäin hyvin.
 En ole kuitenkaan mikään käsityöihminen, kaukana siitä. Jos jotain ompelen (kun on ihan pakko) niin ei mene kauaa kun lanka on solmussa. Joka kerta! Joten tämä pikeeriversio sopii minulle paljon paremmin. Pari kuvaa alemmas niin näette kuinka helppoa virheenkin korjaaminen on.


Olin laittanut jo kerman pursotuspussiin, mutta heppakuvaa katsellessa päädyinkin töpöttelemään kerman rösöisen näköiseksi. Mun mielestä paljon parempi näin!

Hevoskuvan olen tehnyt tällä tavoin: 


Ensin kaulitaan sokeri- kaulinta- tms massa halutun kokoiseksi ja muotoiseksi levyksi. Leivinpaperi alle jo tässä vaiheessa niin kuvaa on helppo siirrellä eikä tarvitse varoa levyn epämuodostumista tms. Muista laittaa tomusokeria alle!


Aloitan ruudukon teon keskeltä, varsinkin näissä isommissa levyissä se on helpompi tapa tehdä ensin puolet ja kääntää levyä ja jatkaa viivojen teko loppuun.


Ja näiltähän ei voi välttyä! Pikeerissä voi olla joko ilmakuplia, tai muuten vain tulee puristettua heikommin niin viivat alkaa pätkimään. Se ei kuitenkaan haittaa vaan ne voidaan korjata hammastikulla pois ja tehdä uudet viivat. Heti tuoreeltaan niin pikeeri ei ehdi kuivua.


Puolet on tehty, levy käännetään toisin päin ja jatketaan pursottelua. 


Valmis! Sitten alkaa se paras osio: kuvion teko. Olin jäljitellyt hevoskuvan kahdelle suurelle ruutupaperille, pisteitä oli 87. Kun olin tämän levyn ja ruudukon tehnyt, huomasin että siitä tuli liian pieni. Jouduin pienentämään hevosta 10 pisteen verran pituudesta, mutta ei sitä kyllä onneksi huomaa. Vai huomaako joku tarkkanäköinen? :D

Massana käytin oranssia sokerimassaa sekä valkoista kaupan kaulintamassaa. Mustan pikeerin värjäsin mustalla elintarvikevärillä. 
Kakku oli 25cm neliskanttiseen kakkuvuokaan paistettu, 6 munan kaakaokakkupohja jonka leivoin perunajauhoihin. 

-Välissä suklaamoussea sekä mustikoita. 
-Kostutus vaniljamaidolla, kermat kuohukermaa.



Oikein paljon onnea vielä tätäkin kautta! <3

4 kommenttia:

  1. Tosi mahtava idea! Kaunis kakku! Lisään sut blogilistalleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Lisäsin myös sinut omalla listalleni, mukava saada uusia blogeja luettavaksi. :)

      Poista
  2. Upea kakku ja todella hienosti koriste toteutettu :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...