Prinsessakakku

Olen leiponut pienestä pitäen, syönyt jos jonkinmoisia herkkuja ja leivontablogiakin on tullut pidettyä kohta kahdeksatta vuotta mutta tässä eräs päivä havahduin siihen että en ole koskaan syönyt prinsessakakkua!
En ymmärrä miten tälläinen on päässyt tapahtumaan mutta ilmiselvää oli että asialle oli tehtävä jotain. Perinteinen prinsessakakkuhan on vihreällä marsipaanilla kuorrutettu kakku, joka pitää sisällään vaniljakreemiä- tai kiisseliä vadelmahillon ja vadelmien kera. Päällä koristeena on yleensä vaaleanpunainen ruusu. 

En voi kyllä vieläkään sanoa että olen syönyt prinsessakakkua, sitä aitoa sellaista, vaan sävelsin perinteisestä kakusta oman versioni. Aloitin suunnittelun pohjasta. Tahdoin että siinä on jokin juju, ja muistin että muutama vuosi ;) sitten päästyäni ripille kakussani oli käytetty pähkinärouheista pohjaa ja se oli aivan suurenmoisen ihanaa! Täytteenä oli silloin muistaakseni mansikkarahka ja pähkinäinen pohja toi kivaa rouheutta kakkupalaan. Tähän kakkuun tein appelsiinisen sokerikreemin ja kaveriksi sille ripottelin päälle mustikoita. Hillon jätin pois ettei prinsessakakustani tulisi liian makea. Päälle dramaattinen musta marsipaani ja koristukseksi huiskaisu tomusokeria ja valkoinen kukkanen. 
Tässä teille prinsessakakku Herkkuhovin tapaan :)






Huom! Huomioi henkilömäärä sen mukaan otetaanko sivistyneitä paloja vai ei!


Herkkuhovin prinsessakakku
( 7-10 hlö )

Pohja: 
(uuninpellillinen)
6 kananmunaa
2,25 dl sokeria

1.5 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
1.5 tl leivinjauhetta

Sokerikreemi:
225 g voita
500g tomusokeria
½ tl vaniljasokeria
1 appelsiinin kuoriraaste
1-2 rkl appelsiinin puristettua mehua
4-5 dl mustikoita

Päälle:
1 pkt mustaa marsipaania
tomusokeria

- Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. 
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokerivaahtoon. Levitä uuninpellille leivinpaperi ja kaada taikina tasaisesti. 

Paista 225-asteessa n. 7 minuuttia
uunin keskitasolla. 
Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja irroita pohjassa oleva leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä hyvin. 

Valmista sokerikreemi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi vaaleaksi. 
Lisää tomusokeria ja jatka vaahdottamista. Lisää vaniljasokeri, appelsiinin kuoriraaste ja mehu sekä loput tomusokerista. Sekoita tasaiseksi. 

Vuoraa tarvittavan kokoinen kulho muovikelmulla ja kokoa kakku sinne. 
Leikkaa pohjasta sopivan kokoiset palat, kostuta ja levitä kreemi jokaiselle palalle kuin voitelisit leipää. (pohja murenee herkästi) Laita kreemillä voideltu pala kulhoon, ripottele pinnalle mustikoita ja lisää uusi pala jne.. 
Peitä kulho muovikelmulla päältä ja anna hyytyä yön yli. 

Seuraavana päivänä:
Kumoa kakku tarjoilualautaselle. Levitä sokerikreemi pintaan tasaiseksi joka puolelle ja laita kakku jääkaappiin että kreemi kovettuu. 

Kauli marsipaani suureksi levyksi. Päällystä kakku ja leikkaa ylimääräiset reunat pois. 
Koristele prinsessakakku tomusokerilla ja kukkasella. 









8 kommenttia:

  1. oi,onpas dramaattisen oloinen,mutta herttainen...kaunis myös sisältä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vilijaana. Kakku oli lopulta tosi yksinkertainen mutta kuitenkin herkullinen. Pähkinäinen pohja toi kivan lisänsä kakkuun. :)

      Poista
  2. Ihanan erilainen koristelu tällä! ♥

    VastaaPoista
  3. Aivan upea kontrasti ja kakku <3
    Tälläisen värimaailman voisin tehdä itselleni, kun täytän vuosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peggy. Saat varmasti aikaan taas todella näyttävän ja kauniin luomuksen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...