Jauheliha-riisipiirakka

Tämä ihana retrohenkinen piirakka on tehnyt paluun suomalaisiin herkku- ja juhlapöytiin. Eikä mikään ihme, onhan tämä piirakka hyvä suolainen niin illanistujaisiin kuin juhlavampiinkin tilaisuuksiin. Terhin keittiössä-blogissa tälläistä piirakkaa oltiin tehty jokin aika sitten ja intouduinpa minäkin tekemään monen vuoden tauon jälkeen. Sen jälkeen tätä onkin muutamilla synttäreillä tehtykin ja kovin on kiitosta ja kehuja sadellut.

Piirakka on helppo valmistaa sillä työvaiheet voidaan jakaa eri päiville. Rahkavoitaikinan voi valmistaa etukäteen jääkaappin, niinkuin myös jauhelihan ja riisin. Juhlapäivänä sitten kaulitaan, täytetään ja paistetaan. Jos juhlapäivänä on kiirettä, piirakan voi valmistaa myös edellisenä päivänä ja vain lämmittää sitten kahvittelun alkaessa.


Tällä ohjeella tulee uuninpellillinen piirakkaa eli on riittoisa. Suosittelen riisin kohdalla käyttämään suolaa rohkeammalla kädellä sillä maku tasoittuu yön aikana. Itse luulin jo pilanneeni piirakan liialla suolalla kun riisi-jauhelihaseosta maistelin, mutta seuraavana päivänä kun lämmitin piirasta juhliin maku oli tasoittunut. Eli, muistakaa lisätä hyvät mausteet niin ei tule mauton piirakka. :)


Rahkavoitaikina

250g maitorahkaa
250g voita
4 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

- Kaikki ainekset nypitään ja sekoitetaan nopeasti taikinaksi. 
- Annetaan hetki levätä kylmässä. (tai yön yli)
Taikinaa voi käyttää piirai
siin, pasteijoihin ja joulutorttuihin. 


Jauhelihariisitäyte

400g naudan paistijauhelihaa
2 dl riisiä
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
suolaa, pippuria, paprikajauhetta, ripaus chilijauhetta maun mukaan
1 kananmuna
voiteluun: kananmuna

- Kuori ja pilko sipuli. Kuullota hetki pannulla öljyssä ja lisää jauheliha. 
Mausta ja paista kypsäksi. Lisää loppuvaiheessa pilkottu valkosipuli. 
- Keitä riisi kypsäksi. Sekoita jauhelihan joukkoon, lisää kananmuna ja sekoita. 

Jaa rahkavoitaikina kahteen osaan. Kauli toinen levyksi leivinpaperin päällä. 
Lisää jauhelihariisitäyte ja levitä tasaiseksi. 
- Kauli toinen taikinalevy ja lisää kanneksi. Pistele cocktailtikulla reikiä sinne tänne ja voitele munalla. 

Paista uunissa alatasolla kauniin ruskeaksi;
180 -asteessa kiertoilmalla n. 35 minuuttia
n. 220 -asteessa tavallisella paistolämmöllä n. 35-40 minuuttia. 
(uunikohtaisesti!)


2 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää. Sopiikohan rahkavoitaikinan tehdä Sunnuntai-täysjyvävehnäjauhoihin? Gluteenittomilla jauhoilla olen tehnyt joskus torttuja kyllä. t. Enni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Enni. Täysjyvävehnäjauhot sopivat hyvin rahkavoitaikinaankin.
      Hyvä idea, pitääkin ensi kerralla tehdä niistä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...