Runebergin päivän Cookies

Tänään on jälleen Runebergin päivä jolloin meilläkin yleensä ollaan kahviteltu Runebergin torttujen kera, mutta tänä vuonna päätin kokeilla muutella reseptin cookies-tyyppiseksi. Muffinsseja ja kahvikakkuja on tullut tehtyä ja syötyä lähiaikoina joten hieman toisentyyppinen leivonnainen houkutteli. Niin hyvää kuin tuo Runebergin torttu onkin! 

Oman suosikkireseptini kehittelin joskus vuosia sitten, ja sen ohjeen mukaan lähdin nämä cookiesitkin tekemään. Päälle sipaisu vadelmamarmeladia ja pikeerillä koristelut. 
Cookiesit kannattaa jättää hieman paksummiksi niin ovat mehevämpiä, liian ohuet ovat enemmän jo rapeampia ja keksimäisempiä.


Runebergin päivän Cookies
(n. 36kpl)

225g voita
2 dl muscovado sokeria
1 dl sokeria
2 kananmunaa
7.5 dl vehnäjauhoja
50g mantelirouhetta
1 dl keksimurua (digestiveä ja pari piparkakkua)
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl soodaa
1 rkl kardemummaa

Koristeluun: Vadelmamarmeladia, pikeeriä

- Vatkaa sokerit ja pehmeä voi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon ja vatkaa keskiteholla. 
Sekoita kuivat aineet keksenään ja lisää taikinaan. Sekoita pehmeäksi taikinaksi. 

Peitä kelmulla ja anna levätä jääkaapissa kaksi tuntia. 

Pyörittele jääkaappikylmää taikinaa palloiksi ja litistä uuninpellille leivinpaperin päälle, halkaisijaltaa n. 4cm. 

Paista uunin keskitasolla 170 asteessa n. 7-9 minuuttia (kiertoilmalla)
Normaalilämmöllä 190 asteessa 9 minuuttia

Levitä lusikalla vadelmamarmeladia cookiesin keskelle ja koristele pikeerillä. 




2 kommenttia:

  1. Hauska idea! Jossain blogissa oli yhdistetty laskiaspulla ja Runeberg ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan odotin mitä kaikkea ihmiset näistä runebergeistä ja laskiaisherkuista väännetäänkään tänä vuonna, yhdistäminen ei kyllä käynyt mielessä :D
      Cookiesitkin oli hyviä, vähän kuin herrasväen leipiä mutta maistui runebergin tortuilta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...