Pikeerikukat

Tänään Keksipäivässä on koristeluvinkkejä eli näytän teille tosi helpot ohjeet kuinka tehdään pikeerillä kukkasia. Nämä pikeerikukat soveltuvat erilaisten pikkuleipien koristeluun, esimerkiksi pikeeri- tai massapäällysteisiin tai ihan vain suoraan keksin päälle, kiinnittää voi pikeeripisaralla. Kukkaset käyvät toki myös kakkujen, kahvikakkujen ja kuppikakkujen koristeluun, kunhan muistaa ettei anna olla kosketuksissa suoraan kerman kanssa koska silloin ne sulavat nopeasti. 

Pikeerikukkia voi tehdä varastoon enemmänkin ja käyttää aina tarpeen tullen, nämä säilyvät huoneenlämmössä suojattuna pölyltä.




Valmista ensin pikeeri. Sen täytyy olla suht jämäkkää mutta kuitenkin hieman valuvaa. Liian tönäkkä pikeeri ei käy näihin kukkasiin. Eli siis jämpti mutta niin että se vielä liikkuu hitaasti kulhossa lusikalla siirrettäessä.


Ota pikeeri kuppiin ja värjää esimerkiksi pastaväreillä. Aloita ensin ihan pienellä pisaralla, sekoita ja katso onko tarpeeksi sävyä. 


Värjäämisen jälkeen lusikoi pikeeri pursotuspussiin. Voit käyttää oikeaa pursotuspussia tyllan kera tai vahvaa pakastuspussia josta leikataan kulmaan pieni reikä pursottamista varten. Itse koitan välttää tyllaa jos vain voin, mitä vähemmän tiskattavaa aina parempi.. 



Pursota pikeerillä ensin keskustan pallurat. Pursota samantien useampia, niin ensimmäiset ehtivät kuivahtaa kun pääset kierroksen loppuun.


Sen jälkeen aloita terälehtien pursottaminen. Aloita ensin yhdestä pisarasta/terälehdestä, pursota taas jokainen kukka läpi jolloin ensimmäiset ehtivät kuivahtaa, sen jälkeen pursota kuivanneen terälehden molemmin puolin yhdet terälehdet. 

Tällä tyylillä vältetään se että pikeeri leviää viereiseen terälehteen. Paitsi jos pikeeri on hieman jämäkämpää, voisi pursotus onnistua kukkanen kerrallaan. Kokeilkaa miten pikeerinne käyttäytyy ja tehkää sen mukaan! :)













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...