Kakkupohja perunajauhoista

Niin tuli sitten sekin päivä että lupauduin valmistamaan gluteenittomia tarjottavia. Tähän saakka se on ollut ehdoton nou nou. Olen kuullut mitä oireita ihmisillä tulee kun ovat syöneet ei-gluteenitonta tai että jos joukkoon on pienikin määrä esim. vehnää sotkeutunut. Lupauduin valmistamaan kaksi täytekakkua ja kaksi kinkkupiirakkaa. Lupaaminen oli se helpoin osio, loppu oli silkkaa kämmenten hikoilua ja sydämentykytystä. 

Ostin suolapurkkia myöten kaikki kaupasta uusiksi ettei vahingossakaan pääse sekoittumaan jauho- ym jäämiä pakkauksiin. Käytin vielä jokaisen lusikan, veitsen, kulhot ym kertaalleen tiskikoneessa ja työskentelin vain leivinpaperien päällä. Samalla huomasin kuinka huolettomasti sitä saakin touhuta omia leivonnaisia, ilman pelkoa jauhojäämistä ja että omalla virheellä voisi saada toiselle aikaan valtavan huonon olon. 
Uskoisin että tämän kokemuksen jälkeen en osaa stressata enään yhdestäkään tilauksesta! ;) 


n.15 hlö:n kakkuun


Olin alunperin suunnitellut tekeväni kakkupohjat kääretorttulevyistä, 6 munan pohjista. Käytän niitä omiinkin kakkuihin koska perunajauhoilla saa todella suussa sulavan ja pehmeän pohjan. Mutta koska kakkuja tuli kaksi, olisi pohjien paistamisessa ollut kovempi urakka. Päädyin helpompaan ratkaisuun ja tein ne kakkupohjiksi. Varmistin ystävältäni että perunajauhoista todella voi kakkupohjan tehdä, olin kuvitellut pohjan olevan erittäin haurasta. 
No olihan se hauraampaa kuin tavallisesta jauhosta leivottuna, mutta kun pohjan paistaa edellispäivänä se kuivahtaa ja leikkaaminen on helpompaa. Ylin pala oli se haurain koska se paistuu uunissa ylempänä ja näin on ilmavampi. Leikkasin suosiolla kolmeen sektoriin ettei aivan murenisi. 

Sain myöhemmin illalla tekstiviestin että leivonnaiset olivat olleet maistuvia ja kenellekään ei oireita tullut. Oltiin sovittu että hän ilmoittaa että saisin nukutuksi  seuraavan yön! ;)  Tämä tieto oli erittäin suuri helpotus, nyt ehkä jatkossakin uskaltaudun gluteenittomia valmistamaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Mustikka-valkosuklaakakku

Juhlimme viikonloppuna 13-vuotiasta esikoistani. Kahvipöytään tuli kolme kakkua, yksi niistä oli tämä johon kokosin hyväksi havaittuja täyt...